Emma-gaala

EMMA-GAALA on Musiikkituottajien järjestämä musiikkialan tapahtuma, jossa palkitaan vuoden menestyneimmät taiteilijat ja alan ammattilaiset.

Musiikkituottajat – IFPI Finland ry vastaa Emma –palkintojärjestelmästä ja vuosittaisen Emma Gaalan järjestämisestä.

EMMA-palkintojen myöntökriteerejä ovat:

  • musiikillinen kiinnostavuus
  • menestykset musiikillisesti ja kaupallisesti äänitealalla
  • taiteilijan suosio eri mittareilla arvioituna

emmagaala.fi

 

Muuvi-palkinnot

MUUVI musiikkivideopalkintoja jaettiin vuosina 1991 – 2009. Vuodesta 2010 lähtien myös musiikkivideot on palkittu EMMAlla.

MUUVI kilpailuun saivat osallistua ko. vuonna valmistuneet musiikkivideot, joiden kohdalla ainakin yksi ehto seuraavista edusti suomalaista alkuperää: sävellys, esiintyjä tai video-/elokuvatuotantoyhtiö.

Kilpailun tarkoitus oli arvioida elokuvataiteellisin kriteerein suomalaista musiikkivideotuotantoa, palkita lahjakkaat tekijät sekä lisätä yleisön kiinnostusta suomalaisia musiikkivideoita kohtaan. Arvostelun pääpaino oli musiikin visuaalisessa toteutuksessa.

MUUVI palkitut

Janne-palkinnot

Musiikkituottajien kutsuma klassisen musiikin asiantuntijaraati päätti vuosittain JANNE-tunnustuspalkintojen myöntämisestä vakavan musiikin kotimaisille äänitetuotannoille. JANNE-palkintoja jaettiin vuosina 1992-2002. Vuodesta 2006 lähtien myös klassiselle musiikille on jaettu EMMA-palkinto.

JANNE-kunniakirjojen myöntökriteereitä olivat:

  • esityksen, ohjelmistovalinnan ja tuotannollisen toteutuksen musiikilliset ansiot
  • äänitejulkaisun kiinnostavuus ja merkitys musiikkikulttuurillemme
  • äänitejulkaisun kansainvälinen kilpailukyky

Janne –palkitut